Naisten Superpesis

Naisten Superpesiksen ennakkoarviot, sijat 1–5: Kirittäret jopa häkellyttävän ylivoimainen suosikki

Kolme peräkkäistä mestaruutta voittanut Kirittäret lähtee pelinjohtajien papereissa ylivoimaisena ykkössuosikkina naisten superpesiskauteen. Jyväskyläläisjoukkueen asema on jopa niin vahva, että Ruudun Olli Eronen pohti täysin tappiottoman kauden pelaamista. Siihen on viimeksi pystynyt helsinkiläinen Puna-Mustat 1974.

Camilla Kirsilä päätti uransa viime syksyn Suomen mestaruuteen. Tilalle Kirittäret sai kovakätisen Tinja Töyrylän Raumalta sekä vuoden 2017 pesäpalloilijan Susanne Kohosen. Jussi ”Nalle” Viljaselle mestaruus olisi pelinjohtajana jo 10:s.

– Joukkueesta löytyy monipuolisuutta sisäpeliin, myös vahva kakkoskärki ja heittovoimaa ulkopeliin. Roolitus korostuu niin sisä- kuin ulkopelissä. Pelipaikoista on kilpailua, pelinjohtaja Viljanen kiittelee.

Pesäkarhut on voittanut 2000-luvulla peräti 17 SM-mitalia, mutta mestaruusjuhlia on Porissa vietetty vain kaudella 2002. Nyt seurassa alkaa pelinjohtajavaihdoksen myötä uusi aika. Jarkko Pokela luotsaa uudistunutta joukkuetta, jota tähdittävät Itä-Länsi-pelaajat Emilia Itävalo, Henna Juka, Emilia Linna, Susanna Puisto, Kaisa-Maija Rosvall ja Minttu Vettenranta. Todellinen superpelaaja on vasta 17-vuotias Tiia Peltonen.

– Ykköskärkemme kokonaisuudessaan kestää vertailua koko sarjassa. Terveinä meidän pitää pysyä, kesän pelirytmissä tarvitaan järkevää harjoittelua. Meidän täytyy oppia pelaamaan päivä päivältä paremmin oman pelitavan mukaisesti, Pokela korostaa.

– Ulkopelissä vahvuus on erilainen pelitapa. Pyrimme pitämään kovaa tempoa ja pystymme mukautumaan pelin sisällä erilaisiin tilanteisiin, Pokela kertoo.

Viime kauden lyöjätilastossa 12. sijoittunut Pinja Arbelius lähti ulkopeliroolin perässä Raumalle ja vei mukanaan Feraan 2+34 lyötyä juoksua.

Kaupin Keisarinnat nousseet nopeasti huipulle

Manse PP Tampereelta ilmoittautui kertaheitolla naisten Superpesiksen valtiaiden joukkoon 2017, kun seura juhli historiansa ensimmäistä Suomen mestaruutta. Syksyllä 2019 joukkueen ympärillä kohistiin jälleen voimakkaasti. Virpi Hukka ja Emma Sallinen ilmoittivat siirtyvänsä Kirittäristä Manse PP:n riveihin.

Vaiherikas kausi 2020 päättyi kolmeen tappioon kolmena peräkkäisenä päivänä ja SM-hopeaan, kun Kirittäret vei loppuottelusarjan ansaitusti nimiinsä. Alkavalla kaudellakin mitalin värin kirkastaminen kultaiseksi on tiukassa. Manse PP vahvistui kolmella nuorella lupauksella, kun Lina Olenius ja Ella Reiman siirtyivät seuraan Roihuttarista sekä Sylvi Pellonperä Pöytyän Urheilijoista. Elli Kattelus tuo laajuutta lukkariosastolle Senni Sallisen kärsittyä loukkaantumisesta.

– Viime kautta nopeampi joukkue meillä on kokonaisuutena, mikä antaa sisäpeliin uusia variaatioita. Runko on vuoden kokeneempi. Hyviä ulkopelaajia löytyy yhdeksikön ulkopuoleltakin, joten mahdollisuuksia aukeaa tiiviissä ottelutahdissa. Peliä pitää kehittää kriittisesti läpi kauden, jotta voimme syksyllä vain nauttia matkasta, pelinjohtaja Markus Wirzenius tietää.


Manse PP:n kuti jäi piippuun viime syksyn loppuottelusarjassa – mihin asti joukkue yltää alkavalla kaudella? Kuva: Ville Vuorinen

Etelä-Pohjanmaan joukkueet liki samalla viivalla

Lapuan Virkiä on ollut edustettuna naisten pääsarjatasolla yhtäjaksoisesti kaudesta 1969 lähtien. Mitalitilaston ykkösellä on 11 Suomen mestaruutta, 7 SM-hopeaa ja 9 SM-pronssia. Tuoreimmassa muistissa on viiden mestaruuden putki 2011–15.

Tälläkin kertaa jalkeilla on vahva joukkue, joka taistelee SM-mitalista. Uusia kasvoja Virkiässä ovat vaasalaislähtöinen nuori lupaus Emma Hudd ja näytönpaikan kärkijoukkueessa saava Vuokatin Vedon kasvatti Inka Ronkainen. Kokenut Essi Kylli nousee 300 superpesisottelun pelaajaksi ja Go On Superjokeri Janette Lepistö parantelee asemiaan kautta aikain -lyöjätilaston kymmenen kärjessä.

– Sisäpelissä meillä on lyöntivoimaa ja laajuutta pelata monesta kohtaa. Ulkopelaajat lukevat hyvin peliä ja mahdollistavat aktiivisen pelitavan. Kauden aikana meidän pitää pystyä kehittymään, tietää Suomen mestaruuden tavoitteeksi asettava pelinjohtaja Jussi-Pekka Tanskanen.

Alkukauteen Virkiän luotsaa kuitenkin Niina Sippola, kun Tanskanen jäi sairauslomalle.

Seinäjoen Maila-Jussit voitti 1970-luvun lopulla naisten Suomen mestaruuden 1977 ja kolme SM-hopeaa. Tämän jälkeen taival on ollut enemmän rämpimistä. Nyt seurassa on kuitenkin tehty uutta tulemista kaudesta 2015 lähtien ja syksyllä joukkueelle tarjottiin kaksi ottelupalloa välieriin. Portti neljän parhaan joukkoon on kuitenkin ollut erityisen raskas avattavaksi viime vuosina.

Maila-Jussien joukkueessa on runsaasti nuoria lupauksia ja B-tyttöjen Itä-Länsi-pelaajia, kuten 2001-syntyneet Anna Honkala, Johanna Karjanlahti ja alkukaudeksi Mynämäen Vesaan lainattu Liinu Turpela sekä yhä B-ikäinen Saaga-Angelia Raudasoja.

– Pääsimme jatkamaan pelin kehittämistä viime vuoden päälle, kun joukkue pysyi hyvin kasassa. Kaaripeliä ja etenemistä olemme työstäneet ahkerasti harjoituskaudella, ja sen uskon olevan kesällä yksi meidän vahvuuksistamme. Meillä on viime kaudelta toimiva sapluuna ulkopeliin, jota olemme edelleen kehittäneet. Pallovarmuutta joukkueesta löytyy, erinomaista työtä joukkueessa tehnyt pelinjohtaja Antti Kuusisto sanoo.

Maila-Jussit ei ole juhlinut naisten SM-mitalia neljän vuoden mitaliputken 1976-79 jälkeen. Joko tulevina vuosina on uusien juhlien aika? Tavoitteeksi joukkue asettaa SM-mitalin jo alkavalle kaudelle.

Naisten Superpesis: pelinjohtajien ennakkoarviot 2021

  1. Kirittäret, Jyväskylä
  2. Pesäkarhut, Pori
  3. Manse PP, Tampere
  4. Lapuan Virkiä
  5. Seinäjoen Maila-Jussit

Sijat 6-9

Sijat 10-13

Miesten Superpesis: pelinjohtajien ennakkoarviot 2021

Sijat 1-5

Sijat 6-10

Sijat 11-15

Kausiennakkoja ja arvioita

Naisten Superpesis: Pelinjohtajien ennakkoarviot 2021 (pdf)

Miesten Superpesis: Pelinjohtajien ennakkoarviot 2021 (pdf)

Superpesiksen uutinen alkavasta naisten superpesiskaudesta

Superpesiksen uutinen alkavasta miesten superpesiskaudesta

Kansallispeli-podcastin ennakot kertoimenlaskijan silmin

Veikkauksen ennakko miesten superpesiskaudesta

Veikkauksen ennakko naisten superpesiskaudesta

Sotkamon Jymyn Pesis Talk Show

Vastaavia artikkeleita

Vastaa

Back to top button