Miesten SuperpesisNaisten Superpesis

Superpesistä ennätysmäärin, mutta loppukauden otteluohjelma on haastava palapeli

Kuluvan kauden pudotuspelit ovat tarjonneet parastaan pesäpallon ystäville heti puolivälierävaiheesta alkaen. Ei olekaan ihme, että monen nälkä on kasvanut syödessä. Huippuotteluista halutaan ottaa kaikki irti ja seurata kauden maukkainta pesäpalloherkkua suorina lähetyksinä.

Kaikkien aikojen tv-näkyvyys Ruudussa onkin tarjonnut ennätysmäärän superpesisviihdettä. Suoria lähetyksiä on ollut tarjolla edulliseen hintaan superpesiskarsintoja myöten ja loppuottelusarjat jopa päälähetyksinä. Pesis on tunnetusti parasta paikan päällä, mutta pudotuspelien huippuotteluita pyritään välittämään mahdollisimman kattavasti koko urheilukansalle ympäri Suomen.

Toisena puolena asiassa on otteluaikataulujen laatiminen, mihin vaikuttavat useat eri muuttujat. Arki-otteluihin pimenevät syysillat aiheuttavat oman haasteensa, kun ottelut pitäisi aloittaa hyvin varhain iltapäivällä. Urheilulliselta kannalta pelaajien kuormitus tulee ottaa huomioon eikä raskaan kauden jälkeen ole järkevää pelata kaikkein tärkeimpiä otteluita liian tiiviillä aikataululla. Lisäksi osa miesten pronssiottelun pelaajista oli samaan aikaan mukana poikien Superpesiksen jatko-otteluissa.

Pesäpalloliitto määrittää Superpesiksen loppuotteluiden alkamisajat. Pronssiotteluiden osalta seuroilla on mahdollisuus päättää kotiotteluidensa alkamisaika.

– Tärkeimpiä ovat seurojen ottelutapahtumat. Pitää muistaa, että erityisesti pudotuspelivaiheen ottelut ovat seuroille tärkeitä tapahtumia palvella kannattajiaan paikan päällä ja nostaa omaa profiiliaan paikkakunnalla, Pesäpalloliiton kilpailupäällikkö Timo Lamminen toteaa.

– Erityisesti korona-ajan vielä jatkuessa seuroja on haluttu kuunnella alkamisaikojen osalta ja miettiä, mihin kellonaikaan väkeä saadaan eniten paikan päälle. Aloitus kello 13 on seurojen mielestä liian aikainen. Totta kai lämpö ja valoisuus myös huomioidaan, Lamminen lisää.

Pesäpalloliitto kunnioittaa menestyvien joukkueiden tavoitetta hakea kirkkainta kruunua kaudelleen ja pyrkii rakentamaan sitä silmällä pitäen mahdollisimman tasapuoliset urheilulliset olosuhteet. Tasa-arvostaan tunnetussa kansallispelissämme miesten ja naisten Superpesistä kohdellaan yhtäläisesti. Naisten loppuottelu keräsi maksuttomalla Jim-kanavalla jopa suuremman katsojajoukon kuin miesten vastaava.

– Kaikki loppuottelut alkavat viikonloppuisin pelaamisen kannalta parhaisiin aikoihin. Se ei olisi kunnioittavaa joukkueita kohtaan, jos miehet tai naiset joutuisivat pelaamaan liian aikaisin aamupäivällä, Lamminen muistuttaa.

Ruudun käytettävyys mahdollistaa kahden ottelun katsomisen peräjälkeen ja tulospimennon pitämisen. Moni on myös valinnut useamman päätelaitteen taktiikan.

Vastaavia artikkeleita

Vastaa

Back to top button